Teollisuustarvike

Expondo tunnetaan varsinkin ravintola-alan laitteiden sekä hitsauslaitteiden asiantuntijakauppana. Vähemmän tunnetusta expondon teollisuustarvike-valikoimasta pienet ja keskisuuret yritykset löytävät muita tarvekaluja. Erityisesti vaaka-valikoimamme palvelee monen alan yrittäjiä pienistä kivijalkapuodeista logistiikkakeskuksiin. Vaakojen lisäksi teollisuustarvike-valikoimaan kuuluu ultraäänipesureita, sulatusuuneja, tyhjiökuivauskaappeja sekä setelilaskureita. Kannattaa tutustua valikoimaamme jo tänään ja myöhemminkin, sillä se laajenee jatkuvasti!

Teollisuustarvike-kauppa pienyrittäjille

Verkkokauppamme palvelee monen alan yrittäjää monessa eri asiassa. Esimerkiksi ravintola-alan pienyrittäjät löytävät valikoimistamme tarvitsemansa suurkeittiölaitteet rasvakeittimistä tomaattileikkureihin. Kivijalka-lihakaupan pitäjä löytää meiltä tarvitsemansa hinnoitteluvaa’an hintojen määrittämiseen mutta myös lihatiskilaitteet aina luuvannesahasta ruostumattomaan työpöytään. Teollisuustarvike on meille laaja käsite, joka kattaa kaiken kaupankäynnistä käsityöläistoimintaan.


Käsityöammateista varsinkin kultasepät löytävät tarvitsemaansa expondon teollisuustarvike-osastolta – yleensä reilusti edullisempaan hintaan kuin alan erityisliikkeistä. Goldbrunn-sulatusuunit on tarkoitettu nimenomaan metallin sulattamiseen. Uuneja on saatavilla kolme eri kokoa. Meiltä saat myös kyseisiin uuneihin sopivat 1kg, 2 kg tai 3 kg:n grafiittiupokkaat edulliseen hintaan. Oman yrityksen avaamisen ei siis aina tarvitse olla suuri rahallinen panostus!


Vaaka-osastolta kultasepille kätevimmiksi osoittautunevat vaa’at, joilla voi punnita 0,001 gramman tarkkuudella. Samaisen kategorian vaa’at ovat löytäneet tiensä myös laboratorioihin ja muuhun pienteollisuuskäyttöön ympäri Eurooppaa. Korujen, samoin kuin esimerkiksi silmälasien ja kaasuttimien, äärimmäisen hellävaraiseen pudistukseen soveltuvat erinomaisesti Ulsonixin Proclean-ultraäänipesurit, joita on saatavilla monta eri kokoa ja mallia. Kannattaa tutustua teollisuustarvikkeisiimme!

Tarkkaa työtä expondon laitteilla

Laboratorioissa ja teollisuuden tutkimuksessa tarvitaan monenlaista expondon valikoimiin kuuluvaa laitteistoa. Jos etsit säädettävää laboratorioteholähdettä, löydät expondon sähkötyökalu-kategoriasta tarvitsemasi. Usein hygieeniseen ympäristöön tarvitaan ruostumattomasta teräksestä tehtyjä kalusteita, jotka taas löytyvät ravintolalaitteiden alta. Teollisuustarvike-kategorian tärkein tuoteryhmä vaa’at puhuttelevat myös tätä asiakasryhmää, samoin kuin tyhjiökuivauskaapit eli alipainekaapit, joilla voi kuivata herkkiä materiaaleja. Expondon teollisuustarvikkeisiin pätee sama kuin muihinkin laitteisiimme: Ne ovat viimeisimpien innovaatioiden inspiroimia, Saksassa suunniteltuja laitteita, jotka on valmistettu asiakkaiden kukkaro mielessä pitäen. Monet valikoimamme tuotteet ovat niin ”erikoisia” erikoistuotteita, että niiden saaminen saattaa Suomessa olla hankalaa tai kovin hintavaa. Varsinkin tällaisessa tilanteessa kannattaa tutustua expondon valikoimaan!


Expondo palvelee niin yksityisasiakkaita kuin yrityksiäkin. Jos sinulla on kysyttävää jostain tuotteesta tai itse ostotapahtumasta, voit aina ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme, joko puhelimitse puhelinaikoina tai sähköpostitse milloin vain. Vastaamme kysymyksiin mielellämme! Jos olet yritysasiakas ja tarkoituksenasi on hankkia useampia laitteita, tai toivot myyntiä nettohintaan, ota silloinkin yhteyttä ennen tilauksen tekemistä asiakaspalveluun sähköpostitse osoitteella [email protected] Vastaamme sähköposteihin aina mahdollisimman pian arkipäivisin. Verkkokauppaa sitä vastoin voi selata ja tilauksia tehdä 24 tuntia vuorokaudessa! Tutustu expondon teollisuustarvikkeisiin jo tänään ja vakuutu!